Joku aika sitten siivoilin lankavarastoani, keräsin kaikki jämäkerät omiin laatikoihinsa, järjestelin sukkalangat omalle hyllyllyyn ja niin pois päin. Otin myös kaikista uudet kuvat (paitsi noista jämäkeristä). Käytännössä en raportoi juuri koskaan enää tänne lankaliikenteestä, joten ajattelin nyt kuvien muodossa raottaa lankakaapin ovea :)

Siinäpä näitä. Ostin aikoinaan Secretwoolin loppuunmyynnistä kilokaupalla lankaa, silloin lankavaraston koko taisi olla reippasti yli 40kg. Nyt jos jämäkeriä ei oteta huomioon niin se on 25kg, jämäkeriä on varmaan jotain 10kg. Toisaalta menihän sitä lankaa kutomalla viime vuonna aika runsaasti ja tänä vuonnakin on mennyt jo yli 6 kiloa. En ole kovinkaan paljoa viime kuukausien aika ostellut lankaa, vaan suurin osa on tullut muuta kautta (testineulonnoista, vaihdoista jne.). Olen toki useasti käynyt kuikuilemassa nettikaupoissa ja klikkaillut ostoskoriin sitä sun tätä mutta jättänyt kuitenkin tilaamatta. En tiedä miksi se langan ostaminen ei nyt vain huvita siinä määrin mitä ennen, jolloin lankaa saattoi ostaa tietämättä käyttötarkoitusta ollenkaan. Nyt taas viimeiset ostot liittyvät selkeästi tarpeeseen, esim. puuvillaa tyttären kesämekkoihin. 

Montaa eri lankaa tekisi mieli kuitenkin kokeilla/tilata. Noron Sekku on sellainen jota mielelläni ottaisi muutaman keräsen. Ehken kuitenkaan huivilangaksi vaan tahtoisin kokeilla tehdä siitä myös kesäksi jotain tytölleni. Cascade 220 lankaa voisin tilata useamman kilon varastoon, ihan vain varmuuden vuoksi ensi talvea varten :) On minulla sitä muutamia kiloja varastossa vielä mutta ne alkaa uhkaavasti huveta. Mielummin jos tilaan lankaa niin tilaan samaa isomman määrän kerralla, lähtökohtaisesti niin paljon että se riittäisi esimerkiksi villapaitaan. Yksittäisiä keriä en oikeastaan harrasta, ellei sitten ole kyse huivi- tai sukkalangasta. 

Yhden tilauksen olen tehnyt ulkomaille tämän vuoden puolella, tilasin Fyberspatesilta kahta huivilankaa. Toinen on jo muotoutunut huiviksi ja odottelee julkaisuvuoroaan, toinen lepäilee vielä lankakaapissa :)